Jännittävä trilleri kääntyi vieraille - ‘’Peli itsessään antoi paljon uskoa’’

Jokerit lähti torstain otteluun erinomaisesti ja jätti sarjan kärkijoukkue Metallurg Magnitogorskin ajoittain pahastikin jalkoihin. Ottelu äityi lopulta juuri niin tasaiseksi ja jännittäväksi kuin ennakkoon osasi ajatella.

Jokerit - Metallurg Magnitogorsk ja. 4-5 (1-0, 2-1, 1-3, 0-1) (Tilastot KHL.ru)

Torstai-illan otteluun lähdettäessä tiedettiin, että kotijoukkueen on annettava parastaan, jotta pisteitä koko sarjan kärkijoukkueesta irtoaa. Jokerit otti haasteen vastaan hallitsemalla peliä lähestulkoon koko ensimmäisen erän. Ensiminuuteista asti helsinkiläiset saivat hyvää pöhinää aikaan Metallurg-maalille. Palkinto uurastuksesta tuli erän viimeisillä minuuteilla, kun Niklas Friman laukoi siniviivasta kiekon maaliin ohi Jussi Olkinuoran ajassa 18:24. Ensimmäisen erän laukaukset jakautuivat kotijoukkueen eduksi 13-3. 

-Erinomainen peliintulo, laukaukset taisivat olla 31-6 meille, vaikkei saatu kaikkia ihan perille asti. Se oli aivan ansaittu johto, Päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi ottelun jälkeen. 

-Ensimmäinen erä oli meiltä todella hyvä, oltiin selvästi parempi joukkue ja vastustaja jäi vähän jalkoihin, Iiro Pakarinen kommentoi. 

-Se oli varmaan yhtä parasta kiekkoa meiltä tällä kaudella, hallitsimme peliä ja puolustimme hyvin, ei tullut omiin hirveästi paikkoja. Pystyimme pelaamaan pitkiä hyökkäyksiä ja saimme kiekkoa maalille. Todella hyvä fiilis jäi ensimmäisestä erästä, hän jatkoi. 

Toisessa erässä Metallurg pääsi hieman enemmän peliin mukaan ja ilmassa oli tasoittumisen merkkejä. Kotijoukkue hyödynsi kuitenkin erän ensimmäisen ylivoimansa ja siirtyi 2-0-johtoon Philip Holmin siniviivalaukauksella ajassa 26:52.

Ottelun puolivälin tienoilla Metallurg pääsi kahdella pelaajalla läpiajoon, mutta Anders Lindbäck piti maalinsa puhtaana. Erän jälkimmäisellä puolikkaalla ajassa 35:30 oli Petteri Lindbohmin vuoro lisätä kotijoukkueen johtoa ampumalla kiekon siniviivasta maalin perukoille Veli-Matti Savinaisen tehdessä käsittämättömän hienon maskin. 

Aivan erän lopussa ajassa 39:31 Artem Zemtshjonok onnistui maalinteossa kaventaen ottelun 1-3:een.

-Toisessa erässä peli vähän aaltoili, tehtiin toinen ja kolmas maali, mutta sitten ei pystytty pitämään sitä johtoasemaa, Marjamäki harmitteli. 

Kolmannen erän alussa kotijoukkue sai kylmää vettä niskaan, kun Metallurg onnistui kahdella perättäisellä ylivoimalla tulemaan ensin maalin päähän ja sitten tasoihin. Vieraiden ylivoimamaalit syntyivät ajoissa 40:44 ja 42:13 ja maaleista vastasivat Maksim Karpov sekä Philippe Maillet. 

Jos toisessa erässä ottelu näytti tasoittumisen merkkejä, kolmannessa peli oli jo niin tasaista kuin ennakkoon osasi odottaa. Ajassa 46:44 Metallurgin Brendan Leipsic karkasi läpiajoon ja laukoi vieraat ensimmäistä kertaa johtoon. Kotijoukkue ei takaiskuista lannistunut, vaan jatkoi vahvaa peliään ja tuli vuorostaan tasoihin ajassa 49:22 Teemu Turusen komealla ohjurimaalilla. Äärimmäisen tasaiseksi äitynyt varsinainen peliaika päättyi lukemiin 4-4.

-Jos johdetaan 3-0 viimeisellä minuutilla, ei sovi päästää kavennusmaalia. Seuraavassa vaihdossa et saisi ottaa jäähyä, koska siitä tehtiin maali. Ja siitä seuraavassa vaihdossa ei saisi ottaa jäähyä, koska siitä tehtiin taas maali. Siitä seuraavaksi yksi epäonnekas toimitus viivasta, josta tuli läpiajo ja taas maali, päävalmentaja Marjamäki kertasi joukkueensa synkkää jaksoa pelissä. 

Jatkoaikaa ehdittiin lopulta pelata vain reilu minuutti, kun ajassa 61:21 Linus Hultström onnistui huitomaan päätyyn heitetyn kiekon maalille, joka epäonnisesti valui Lindbäckin suojien kautta sisään. Näin ollen Metallurg vei ottelun nimiinsä ja kotijoukkueelle jäi käteen yksi piste.

Ottelun jälkeen päävalmentaja Lauri Marjamäki oli luonnollisesti pettynyt lopputulokseen, mutta hän näki joukkueensa pelissä myös hyvää. 

-Jos ottaa pois sen viiden minuutin pätkän, meidän peli oli todella hyvää. Mutta kovalla kädellä vastustaja rankaisi. Onnistuttiin tulemaan tasoihin ja jatkoajalla oltiin tekemässä voittomaalia, kunnes vastustaja sai tuollaisen onnekkaan maalin. Emme ansainneet kuin pisteen, Marjamäki kommentoi. 

-Tietenkin lopputulos harmittaa, menetettiin voitto ja saatiin vain yksi piste. Mutta kun kokonaiskuvaa katsoo, niin pelasimme pääosin hyvin. Kyllä tämä peli itsessään antoi meille paljon uskoa. Vastassa oli kuitenkin sarjan kärkijoukkue ja onnistuimme hallitsemaan peliä välillä todella hyvinkin. Kokonaiskuvassa jäi hyvä fiilis pelistä, Pakarinen kommentoi. 

-Meillä on ollut tällä kaudella useammassa pelissä se ongelma, että kun on päästetty yksi maali niin siinä on saattanut tulla vähän pidempi huonompi hetki ja sitten emme ole pystyneet katkaisemaan vastustajan momentumia. Sitä pitää miettiä ja pitää yrittää saada tuollaiset hetket pois ja oppia pelaamaan vieläkin paremmin silloin kun ollaan johtoasemassa, Pakarinen analysoi. 

-Näistä pitää oppia ja mennä eteenpäin, hän jatkoi. 

Jokereiden kolmen ottelun viikon päättää kotipeli Dinamo Riikaa vastaan sunnuntaina. Ottelu käynnistyy Hartwall Arenassa kello 16:00. 

Teksti: Elisa Kivelä

Kirjoittaja on Laajasalon Opiston urheilutoimittajaopiskelija, joka on työharjoittelussa Jokereissa.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2021/2022