Tommi Kivistö

#4

Tommi Kivistö

  • SYNTYNYT: 7.6.1991, Vantaa
  • PITUUS: 186 cm
  • PAINO: 95 kg
  • KÄTISYYS: Left
  • JOKEREISSA: 5. kausi
  • SOPIMUS: 2020

Tommi Kivistö palasi Jokereihin kaudeksi 2017-18 kahden vuoden sopimuksella. Juniorina pitkään punakeltaisissa pelannut puolustaja palasi seuraan viiden vuoden tauon jälkeen.

Kivistö pelasi kaudet 2015-17 itäisen konferenssin Avtomobilist Jekaterinburgissa kaikkiaan 117 runkosarjaottelua tehoin 3+9=12. Puolustaja kuului toisella kaudella joukkueen luottopelaajiin ja oli jäällä keskimäärin 18.20 minuuttia ottelua kohden. KHL:n sääntöjen mukaan Jokerit hankki ensin Kivistön oikeudet Avtomobilistista, minkä jälkeen hän pystyi tekemään sopimuksen helsinkiläisseuran kanssa.

Maajoukkueessa Kivistö on pelannut MM-kisoissa keväinä 2014 ja 2016 saavuttaen hopeaa kummallakin kerralla. Tällä kaudella puolustaja oli mukana kolmessa EHT-turnauksessa. Juniorivuosinaan Kivistö voitti alle 18-vuotiaiden MM-pronssia kaudella 2008-09.

Jokereiden junioreissa Kivistö voitti niin C- kuin B-nuorten SM-kultaa. Hän teki SM-liigadebyyttinsä helsinkiläisseurassa kaudella 2009-10 ja pelasi yhteensä 86 peliä ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan Carolina Hurricanesin organisaatioon kaudeksi 2012-13. Jokereissa Kivistö saavutti SM-liigan pronssia keväällä 2012. SM-liigassa puolustaja edusti Ilvestä kausilla 2013-15 ja on pelannut sarjassa yhteensä 200 ottelua tehoin 10+43=53.

Official Key Sponsor

Nornickel

KHL Championship Partners Season 2018/2019

X

Enemmän pelissä.

Jokerit on aina raivannut oman polkunsa. Haluamme olla jotain suurempaa, enemmän kuin muut. Vahva visio ja kunnianhimo ovat johtaneet meidät divarista suomalaisen lätkän kärkeen – ja sitä kautta KHL:n kovaan pyöritykseen. Samalla meistä on kasvanut seura, joka herättää tunteita.

Jääkiekko on suomalaisille pyhä asia, ja suurista unelmista ääneen puhuminen herättää mielipiteitä. Meitä on sanottu suuruudenhulluiksi, jopa pettureiksi. Vihaa tai rakasta, me viemme pilke silmäkulmassa suomalaista jääkiekkokulttuuria eteenpäin – koko intohimoisen Jokeriperheen voimin.

Jokerit on pelannut Euroopan parasta lätkää KHL:ssä jo viiden kauden ajan. Olemme tarjonneet monelle pelaajalle uransa suurimman haasteen ja rakentaneet puitteet mestariksi kasvamiseen.

Nyt edessä on uusi aikakausi ja meillä on kasassa yksi kaikkien aikojen jokerijoukkueista. Tavoitteemme on selkeä: haluamme kaapata himoitun Gagarin Cupin ensi keväänä Helsinkiin.

Meillä on enemmän pelissä.
Tule Pasilaan todistamaan, miltä se näyttää ja tuntuu.

Jari Kurri signature

Jari Kurri
Hallituksen puheenjohtaja
Jokerit Helsinki

Jatka jokerit.comiin