Korhonen innolla Hakametsän pyhättöön: ”Pitää antaa parasta pöytään”
Joona Korhonen pelaa perjantaina tutussa paikassa, kun Jokerit matkaa Tampereelle KOOVEEn vieraaksi. Jokerihyökkääjä esiintyi kolmella viime kaudella vastustajan riveissä ja odottaa nyt innolla vieraspeliä legendaarisessa Hakametsän hallissa.
Korhonen on Nokian Pyryn kasvatti, mutta pelasi jo juniorina pitkään Ilveksessä sekä myöhemmin KOOVEEssä. Katsomossa on näin ollen perjantaina paljon tuttuja. Paineita hän ei kuitenkaan asiasta ota.
-Ihan kiva juttu, että kavereita tulee katsomaan. Pitää antaa parasta pöytään, Korhonen sanoo.
Jokerit lähtee kääntämään kurssiaan viime pelien vaikeuksien jälkeen. Kuudesta edellisestä ottelusta tuloksena on vain kaksi voittoa. Korhonen näkee maalinteon suurimmaksi kehityskohdaksi.
Katso alta hyökkääjän koko haastattelu.