Ottelukooste: Jokerit tyylipuhtaalla vierasvoitolla sarjakärkeen - “Ihan kelpo peliä meiltä”

Jokerit haki perjantai-iltana kolme pistettä Keuruulta, kun KeuPa HT kaatui lukemin 5-1. Voitolla joukkue nousi sarjakärkeen tasapisteisiin IPK:n kanssa.

Tasainen ottelu ratkesi toisen erän viimeisillä minuuteilla, kun Jokerit iski kaksi maalia. Ensiksi Leevi Lemberg oli terävimpänä irtokiekolla maalin edustalla, jonka jälkeen Santeri Salmelan viivakuti upposi KeuPa-vahti Juho Helanderin räpylän kautta maaliin vain sekunteja ennen summeria.

- Tulos 5-1 kuvastaa peliä hyvin. Varsinkin kaksi ensimmäistä erää oli meiltä vauhdikasta kiekkoa. Pystyttiin rakentamaan aika paljon hyviä maalipaikkoja, ja tuon verran niistä viimeisteltiin, Jokereiden päävalmentaja Risto Dufva summasi lehdistötilaisuudessa.

- Kolmas erä oli haastava. Peli oli jo 4-1, ja se periaatteessa tuntui ratkenneelta. Mutta hattua pitää nostaa kaverille. Vastustaja yritti loppuun asti ja sai meidät erän alussa ahtaalle. Viimeinen kymppi taas parannettiin. Oli ihan kelpo peliä meiltä, päävalmentaja jatkoi.

Jokerit karkasi 0-2-johtoon avauserässä Saku Forsblomin ja Jesse Liuksialan maaleilla. Liuksiala venytti vanhanaikaisellaan maaliputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi. KeuPan erän ainokaisen iski Jasper Rantanen.

Päätöserässä Liuksiala kaunisteli lukemia kauden kymmenennellä osumallaan. KeuPa viritteli vielä kiriä, mutta ei päässyt maaliristikkoa lähemmäksi kavennusta.

Sisu Heikkerille Jokereiden maalilla merkattiin ottelussa 19 torjuntaa.

Jokerit pelaa seuraavan ottelunsa keskiviikkona Nordiksella, jossa vastaan asettuu Kokkolan Hermes. Osta liput täältä.

Edellinen
Edellinen

Kuvakooste: Joulumyyjäisissä oli iloisia kohtaamisia

Seuraava
Seuraava

Vainikainen palaa kokoonpanoon - Jokerit kohtaa illalla KeuPa HT:n Keuruulla