Otteluraportti: Neljä maalia kolmannessa erässä ja Heikkerin nollapeli takasivat voiton Kajaanissa - “Mielestäni ansaitsimme kolme pistettä”

Jokerit aloitti viikonlopun reissunsa voitokkaasti Kajaanissa, kun Hokki kaatui selvin lukemin 0-5.

Jokerit hallitsi ottelua, mutta kotijoukkueen maalilla pelannut Zachary Stejskal ehti kerta toisensa jälkeen kiekon eteen.

Vieraiden maalihanat aukenivat kolmannessa erässä. Ensiksi Emil Kuusla ja Jesse Liuksiala onnistuivat muutaman minuutin välein kasvattamaan johdon jo kolmeen maaliin. Loppulukemat 0-5:een kaunisteltiin puolestaan viimeisen minuutin aikana ylivoimalla Kuuslan ja Valtteri Filppulan onnistumisilla.

Jokereiden illan tehokkain oli maalinteon toisessa erässä aloittanut Riku Tuomola (1+2).

- Mielestäni ansaitsimme kolme pistettä tänään. Peli eteni suunnitelman mukaisesti, tosin vastustajan maalivahti oli erittäin hyvä. Tuntui, ettemme saa häntä millään ohitettua. Meidän parhaimmat hetket olivat pelillisesti ensimmäinen ja toinen erä, vaikka maaleja tehtiin eniten viimeisessä. Ehkä rentous saavutettiin siinä. Erittäin hyvä suoritus meiltä, totesi Jokereiden päävalmentaja Risto Dufva ottelun jälkeen.

Joukkueen matka jatkuu huomenna Kajaanista Kokkolaan, jossa se kohtaa Hermeksen klo 17 alkavassa ottelussa.



Edellinen
Edellinen

Tutustu ajankohtaisiin lippupaketteihin ja -tarjouksiin

Seuraava
Seuraava

Reissuviikonlopun ensimmäinen ottelu tänään Kajaanissa – kokoonpano Hokki-otteluun