Otteluennakko: Joulukuu avataan tiistaina Nordiksella - “Pitää keskittyä omaan peliin”

Jokerit saa tiistaina joulukuun ensimmäisessä Mestis-ottelussaan vieraita Keuruulta, kun KeuPa HT saapuu vastustajaksi Nordikselle.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti Keuruulla, ja Jokerit on hakenut molemmilla kerroilla täyden pistepotin. Lokakuussa ottelu päättyi Jokereiden 6-1-voittoon ja reilu viikko sitten 5-1.

- Ne on hyvin luisteleva jengi. Sama virsi kun aina: Pitää keskittyä omaan peliin. Mä uskon että, jos me ollaan valmiina ja pelataan samalla lailla mitä ollaan pelattu, meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa, Jokereiden kapteeni ja Mestiksen viime viikon pelaaja Valtteri Filppula ennakoi.

Jokerit lähtee uuteen kuukauteen Mestiksen kärkisijalta. Joukkueen marraskuun saldo oli kuusi voittoa kuudesta ottelusta. Voitoista viisi tuli varsinaisella peliajalla ja ainoa pistemenetys oli lauantain IPK-pelin jatkoaikavoitto.

KeuPa on puolestaan sarjassa toiseksi viimeisenä. Ennen lauantaina Kiekko-Vantaa-voittoa joukkue oli neljän ottelun tappioputkessa.

Joulukuussa Jokerit pelaa kolmospaidassa, joiden ensiesiintyminen nähdään Nordiksella nyt tiistaina. Peliasujen suunnittelussa on otettu mallia 1983–1988 käytössä olleista asuista, joissa värimaailma painottui siniseen, valkoiseen ja punaiseen. Erityisen huomion paidassa saa ikoninen J-logo. Lue lisää paidan historiasta.

Jokereiden kapteeni kertoo sinisen värin sytyttävän.

- Kyllähän paita ja muutenkin urheilu on aina livenä parempaa kuin telkkarista. Mahdollisimman paljon porukkaa hallille, niin tunnelma on tosi hyvä.

Joulukuun ensimmäinen kotiottelu: ti 3.12. klo 18.30 Jokerit-KeuPa HT. Osta liput nyt!

Edellinen
Edellinen

Mestis jatkuu tänään Nordiksella - Jokerit tutulla kokoonpanolla joulukuun ensimmäiseen otteluun

Seuraava
Seuraava

Viikkokatsaus 49/2024: Retropaidat nähdään tiistaina ensimmäsen kerran Nordiksella - “Meidän pitää pystyä olemaan parhaimmillamme, että saamme voittoja”