Viikkokatsaus 49/2024: Retropaidat nähdään tiistaina ensimmäsen kerran Nordiksella - “Meidän pitää pystyä olemaan parhaimmillamme, että saamme voittoja”
Jokerit käynnistää joulukuunsa tiistaina kotiyleisön edessä, kun vieraaksi saapuu KeuPa HT.
Jokereiden marraskuu oli tuloksellisesti liki täydellinen. Joukkue pelasi kuusi ottelua, joista irtosi kuusi voittoa ja 17 pistettä. Ainoa kauneusvirhe tuli lauantaina, kun IPK kaatui Kuopiossa vasta jatkoajalla. Viisi muuta voittoa oli varsinaisella peliajalla.
Joukkueen kapteenin Valtteri Filppulan mukaan viikonlopun niukat voitot ovat hyvän joukkueen merkki.
- Ei [tässä sarjassa] ole tietenkään helppoja pelejä. Kaikki tulee aika täysiä meitä vastaan niin kuin pitääkin. Jos omasta pelistä jää vajaaksi, helposti tulee vaikea ilta. Tietenkin pitää antaa paljon kunniaa vastustajalle. Ne pelaa hyvin ja yrittää kovaa. Kyllä meidän pitää pystyä olemaan parhaimmillamme, että saamme voittoja, Filppula toteaa.
Kuuden ottelun voittoputken myötä Jokerit on vankistanut paikkaansa Mestiksen kärkisijalla. 21 otteluun joukkue on kerännyt 44 pistettä. Toisena oleva IPK on pelannut yhden ottelun enemmän, mutta kerännyt neljä pistettä vähemmän.
Tiistain kotiottelussa Jokerit pukee ylleensä ensimmäisen kerran tämän kauden kolmospelipaidat, joissa on otettu mallia 1980-luvulta. Jokerit käyttää pelipaitoja koko joulukuun. Lue J-logosta lisää täältä.
Jokereilla on ohjelmassa tällä viikolla kaksi ottelua. KeuPan lisäksi joukkue matkaa lauantaina Kiekko-Vantaan vieraaksi.
Osta liput tiistain kotiotteluun nyt!
Viikon ottelut:
Ti 3.12. klo 18.30 Jokerit-KeuPa HT
La 7.12. klo 17.00 Kiekko-Vantaa-Jokerit
Sivussa:
Oskari Kalajanniska - toipumisennuste: tilannetta seurataan viikko kerrallaan.
Otto Karvinen - toipumisennuste: poissa toistaiseksi.
Emil Kuusla - toipumisennuste: tilannetta seurataan viikko kerrallaan.
Teemu Henritius - toipumisennuste: tilannetta seurataan viikko kerrallaan.
Lisäksi päävalmentaja Risto Dufva on poissa tiistain ottelusta sairastumisen vuoksi.