Viikkokatsaus 41/2024: Torstaina palataan Nordikselle - “Se hitsaa joukkuetta yhteen, kun onnistumisia tulee laajalta rintamalta”

Jokereiden uusi viikko sisältää kaksi ottelua, joista ensimmäinen pelataan Nordiksella torstaina. Vastustajaksi kotikentälle saapuu hallitseva Mestis-mestari IPK. Hanki liput herkulliseen torstai-illan taistoon tästä. Lauantaiksi joukkue matkustaa puolestaan Turkuun TUTO Hockeyn vieraaksi.

Lähtökohdat uuteen peliviikkoon ovat mitä parhaimmat. Joukkue haki viikonloppuna pisteet Kajaanista ja Kokkolasta. Hokki kaatui Jokereiden kolmannen erän rynnistyksellä 0-5. Lauantaiksi joukkueen matka jatkui Kokkolaan, jossa Hermes taipui lukemin 1-6.

Viikonloppuna huikeat tehot 1+4 tehneen puolustajan Riku Tuomolan mukaan tuloksellisesti onnistuneen viikonlopun lisäksi myös peli oli sitä mitä haettiin.

- Saimme näkyviin asioita, joita olimme harjoitelleet viikolla. Lisäksi ylivoimaan saatiin tehoja, jotka ovat olleet vähän kateissa. Myös näiden myötä viikonloppu oli onnistunut.

Voitot näkyivät puolustajan mukaan välittömästi myös joukkueen ilmapiirissä.

- Se hitsaa joukkuetta yhteen, kun onnistumisia tulee laajalta rintamalta.

Viikonlopun tehojen myötä Tuomola valittiin Mestiksen viikon pelaajaksi.

Katso alta puolustajan arvio omasta alkukaudesta.

Viikon ottelut:
Torstaina 10.10. Jokerit-IPK –
Osta liput
Lauantaina 12.10. TUTO Hockey-Jokerit

Sivussa:
Oskari Kalajanniska - toipumisennuste: 7-9 viikkoa
Hugo Rikkilä - toipumisennuste: 5-7 viikkoa
Otto Karvinen - toipumisennuste: tilannetta seurataan päivittäin

Edellinen
Edellinen

Jääkiekon yleisömäärät puhututtavat – Mikko Saarnilta konkretiaa euron tarkkuudella

Seuraava
Seuraava

Otteluraportti: Jokerit voittoon Kokkolassa lukemin 1–6 – “Ollaan menty eteenpäin viikonlopun aikana”