Viikkokatsaus 43/2024: Viikon ainoa ottelu lauantaina Keuruulla

Jokerit nappasi viime viikolla seitsemän pistettä kolmesta pelistään. Viikon ainoassa kotiottelussa Hermes kaatui tiistaina Nordiksella 4-1, kun taas viikonlopun Rovaniemen-tuplassa RoKi Hockey oli vahvempi perjantaina voittolaukauskisan jälkeen 4-3, mutta lauantaina Jokerit nappasi tyylipuhtaan 4-0-vierasvoiton.

Kaksi syöttöpistettä RoKia vastaan napannut puolustaja Santeri Salmela kuvaa viikonlopun otteita nousujohteisiksi.

- Perjantain peliin tulimme hyvin ensimmäiseen erään, mutta toisessa oli vaikeampi jakso, kun saimme paljon ylivoimaa, mutta ei tullut onnistumisia, mikä sitten turhautti. Selvisimme siitä kuitenkin, ja paransimme viimeiseen erään. Matsi oli tiukka, harmi että se sitten kääntyi rankkareissa RoKille.

- Toinen peli oli meiltä parempi. Pystyttiin pelaamaan tyly ja jämäkkä 60-minuuttinen, ja tulos oli sen mukainen, hän summaa.

Tällä viikolla joukkueen ohjelmassa on vain yksi peli, kun Jokerit matkaa lauantaiksi Keuruulle KeuPa HT:n vieraaksi. Salmelan mukaan treenipainoitteinen viikko tulee tärkeään paikkaan pitkän reissun jälkeen.

- Saamme nyt pari päivää toipua ja monta hyvää treenipäivää ennen lauantain peliä. On todella tärkeää, että pääsemme treenaamaan välillä enemmän, puolustaja toteaa.

Katso koko haastattelu, jossa Salmela kertoo muun muassa työnjaostaan pakkiparinsa Niks Fenenkon kanssa:

Viikon ottelut:
La 26.10. klo 17.00 KeuPa HT-Jokerit Keuruulla

Sivussa:
Oskari Kalajanniska - toipumisennuste: 5-7 viikkoa
Hugo Rikkilä - toipumisennuste: 3-5 viikkoa

Edellinen
Edellinen

Filppulan Game Worn -pelipaita huutokaupattavana

Seuraava
Seuraava

Peräti 14 Jokerit-pelaajaa valittiin mukaan Pohjola-leirille